Alexandran kesä 2000

Reposaari - Höga Kusten - Reposaari
Reposaari - Hanko - Tallinna - Hanko - Reposaari


Olimme alkaneet suunnitella jo talvella lyhyempää alkukesän matkaa, jonka voisimme tehdä viikon aikana. Lapsesta asti aava meri oli näyttäytynyt kutsuvana kotisaarelta ja nyt tarjoutui mahdollisuus lähteä katsomaan, mitä sen toisella puolella oli. Alexandran kotisatama sijaitsee Pohjanlahden leveimmällä kohdalla, ja jos kartalle piirtää ympyrän, jonka keskipisteenä se on, muodostaa vastakkainen rannikko ympyräkaaren. Reposaarelta on siten jokseenkin yhtä pitkä matka vastarannalle lähtee sitten lounaaseen, länteen tai luoteeseen.

Olimme kuulleet purjehtijaystävältä vihjeen Höga Kustenista, jonka luonto muistuttaisi Lapin vaaramaisemia. Lauttasaaresta hankitut merikortit mukana laittauduimme matkaan kesäkuun kuudentena päivänä pikavisiitille naapurin puolelle. Reittipisteeksi merkittiin paikka, joka sijaitsi turvallisen etäällä Vänta litets grundista, Härnösandin edustalla. Miehistöön kuuluivat: Tapio, Mika, Kassu ja Tapani. Mikalla oli mukanaan työpaikan läppäri, jonka yhdistimme kännykän avulla nettiin ja niin saimme alkumatkasta tietoja kelistä. Ruotsalainen sääsivusto antoi graafisen ennusteen koko Selkämeren alueelta pari vuorokautta eteenpäin.

Tuuli oli lähdettäessä heikko, mutta vastainen, joten jouduimme aloittamaan kryssillä. Johtuiko jännityksestä vai mistä, mutta ensimmäinen pari kolmituntinen kryssi vei meitä itse asiassa etäämmälle kohteesta. Olimme ottaneet ensimmäisen kurssin melko ylimalkaisesti kohti Säppiä. 0li tuntunut luontevalta ajatella, että Ruotsi on suoraan lännessä ja niinhän se onkin, mutta Höga Kustenille lähdetäänkin luoteeseen, lähes rannikon suuntaisesti.

Meri oli vielä kylmä ja piti pukeutua lämpimästi tarjetakseen. Vanha maininki sai Mikan voimaan huonosti, joten hän vetäytyi potemaan tautia punkan pohjalle ja kasvattamaan merijalkoja. Matka sujui rauhallisesti ja vaikka olisi ollut viisasta jakaa ohjausvuorot, jäimme ihmettelemään aavan meren vaikutusta meihin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun ylitimme suurta meren selkää yöllä. Keskellä Pohjanlahtea yllätykseksemme tuuli tyyntyi kokonaan. Ajoimme peilipintaista merta ja kummaksuimme sitä, kuinka tämän avaruuden keskellä kaikki tuntui olevan hyvin lähellä. Maailma oli kuroutunut pieneksi piiriksi veneemme ympärille.

Lämpötila laski keskiyön tunteina muutamaan asteeseen ja silloin jos koskaan toivoisi, että lämmittimet toimivat. Alexandrassa lämpöä tuottamaan on asennettu kaksi erilaista vekotinta, toinen on sähkökäyttöinen Wallas ja toinen Taylors-kamina. Ja kuten niin usein, kun jotain härveliä todellakin tarvitaan, tekniikka pettää. Wallas sanoi irti sopimuksensa ja kamina, jonka piti olla luotettava, alkoi savuttaa ja se täytyi sulkea. Huoltokaan ei tuottanut tulosta. Ainoa keino oli lisätä vaatekertoja ja lopulta näytimme kuin täyteen puhalletuilta ilmapalloilta. Harmittelimme, ettei mukaan tullut lämpöhaalareita. Itsensä sai sulatetuksi vain makuupussissa.

Auringon noustessa ilma alkoi uudelleen lämmetä ja samalla tuuli virisi. Yhtäkkiä saimmekin purjehtia mitä parhaimmassa säässä. Merellä joutuu aina varautumaan nopeisiinkin muutoksiin, onneksi myös miellyttäviin. Kilpailimme siitä, kuka saisi ensimmäisenä huutaa "maata näkyvissä". Höga Kustenin rannikko on profiililtaan korkeaa ja sen siluetti sekoittuu helposti pilvimuodostelmiin ja kun sen on havainnut kuluu vielä pitkä aika ennen kuin saavuttaa rannat.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun saavuimme Härnösandiin. Muita veneilijöitä ei ollut liikkeellä. Kiinnityimme laituriin, jossa oli tilaa enemmän kuin kylliksi. Lähdimme vielä katsastamaan kaupunkia, mutta kuten tavallista pienet ruotsalaiset kaupungit ovat iltaisin elottomia. Ihmiset ovat vetäytyneet omiin yksityisiin tilohinsa. Iltapalan jälkeen menimme mekin nukkumaan.

Seuraavana päivänä teimme vielä kierroksen kaupungilla ja kävimme syömässä ravintolassa, mutta yleisvaikutelma Härnösandista ei juurikaan muuttunut, joten lähtö ei aiheuttanut haikeutta.
jatkuu...


Takaisin